keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Harmaan viikon harmaat ajatukset

On käynyt, kuten niin usein ennenkin:
Elämä on ajanut painonhallinnan ohi. (Ja bloggaamisen ohi myös.)
On ollut kiireistä, vaikka piti alkaa rauhallinen loma-aika. Kuumassa helteessä on ollut helppo sortua sokerisiin limppareihin (Tekosyy: Nesteitä on saatava!), suolaisiin sipseihin (Tekosyy: Suolaa on saatava!), rasvaa tihkuviin herkkuihin (Tekosyy: Grillikausi on niin lyhyt!). Helteiden mentyä mikään ei muuttunut.

Olen sentään lukenut Patrik Borgin teoksen ja pohtinut lukemaani. Miettinyt, että minä ainakaan en tunne nälkää tai paremminkin sen eri asteita. Nälkäasteikkoni on melkeinpä tasolla sudennälkä - ähky. Välimuotoja harrastan liian harvoin.

Olen yrittänyt lukea toisten blogeja, inspiroitua. Yritykseksi on jäänyt. Miten ihmeessä kiskoisin itseni ylös suosta, jonka hetteikkö muodostuu laiskuudesta? Kun ei jaksaisi ja viitsisi muka koko ajan syömisiään vahdata. Yritänpä hieman itseni kurittamiseksi muistella tämänkin päivän syömisiä. Silkkaa puputusta. Ja päivähän lähti jo liikkeelle väärällä valinnalla: ei aamiaista. Koskakohan oppisin?

--
Aamiainen
Jäi väliin

Lounas
Kivennäisvettä
Kolmasosa perhepizzasta

Päivällinen
Kaksi voileipää (päällä margariinia, kinkkua, juustoa, tomaattia - kaikkia näitä runsaasti)
Kahvi

Iltapala
300 g riisipuuroa sokerilla

Lisäksi
Voileipä (kuten päivällisellä)
Noin 3 dl toffeejäätelöä
Iso lasillinen karpalomehua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti