Hirvittävän monia yrityksiä. Tuhansia laskettuja kaloreita. Ja pisteitä ja hiilareita ja kaikkea. Lukuisia uusia alkuja. Satoja motivaatiopuheita. Kymmeniä laihdutusblogeja tai -lehtiä. Useita vannomisia. Toistuvia lupauksia itselle. Yksi elämäntapamuutoksen ympärille kasattu oma blogi.
Ei yhtään todellista onnistumista.
Olen positiivinen ja hyväntuulinen ihminen - kaikessa muussa paitsi näissä painoasioissa. Tätä blogia aloitellessani olin varma: "NYT! Nyt on oikea aika ja hetki! Odottakaapas vaan!" Sitten tapahtui jotakin. Arjen kiire vei mennessään, piti tarttua omasta niskasta loman tullen (Ymmärrettävää, eikö? Joskus ei vain ehdi miettiä kilojaan.). Loma tuli, motivaatio jäi jonnekin. Halua olisi kyllä ja tahtoakin, mutta jotenkin ei vain jaksa. On hirmunälässä paljon helpompi kurvaista Mäkkärin Drive in -kaistalle, tilata kaksi juustoburgeria ja light-kola (tuo omantunnon hiljentäjä), kuin odottaa kotiin ja tehdä terveellisiä valintoja.
Helpompi. Helppo. Vaarallinen sana. Laihdutusongelmani, ei vaan paino-ongelmani, kumpuaa laiskuudesta. Mielen laiskuudesta. Epämukavuus ja vaikeus eivät innosta. Mikä siis avuksi?
ps. Tervetuloa, uusi lukija!! Kiva, kun liityit lukijakuntaan. Enää neljä uutta lukijaa ja joudun lunastamaan lupaukseni ja kipuamaan vaa'alle ja julkistamaan painoni. Hui! Siitäkö pelastus laiskimukselle?
tiistai 21. kesäkuuta 2011
torstai 16. kesäkuuta 2011
Pulleron pottusalaatti
 |
| http://liianlaski.blogspot.com/2011/06/reseptikestit.html |
Kupariperhonen on lanseerannut mainion idean, joka kulkee nimellä Reseptikestit. Kuvatekstinä on linkki Liian läski lentämään -blogiin, josta voi lukea enemmän Reseptikesteistä.
Haluan kantaa korteni reseptikekoon perunasalaatin muodossa. Juhannuksen lähestyessä itse kukin kaipailee varmasti lisukeideoita grillattavien lihojen ja kasvisten kylkeen. Perunasalaatti on vaihtoehdoista yksi. Olen vuosien saatossa kokeillut mitä erilaisimpia perunasalaattiohjeita, mutta tähän viimeisimpään olen ollut kaikista tyytyväisin. Itseäni kaupan majoneesissa lilluva valmisperunasalaatti ällöttää, joten silloin kun kyseistä muonaa kaipaan, teen sen itse. Reseptini on suuntaa antava ja varmasti vain paranee, jos kukin sitä omien mieltymystensä mukaan soveltaa. :)
Pulleron pottusalaatti (4 - 6:lle hengelle)
Puoli kiloa varhaisperunoita
1 prk kevytkermaviiliä
1 prk ranskankermaa (Kokemuksesta tiedän, että tämän voi jättää poiskin! Rakenne on silloin löysempi.)
1 rkl kapriksia
Maustekurkku
½ omena
Sipuli
Teelusikan kärjellinen chilijauhetta
½ tl sokeria
Suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1. Keitä perunat. Varo keittämästä liian pehmeiksi, perunat saavat olla napakoita.
2. Pilko maustekurkku, omena ja sipuli pienehköiksi kuutioiksi. Hienonna kapriksia hieman.
3. Sekoita kermaviili ja ranskankerma sekä kurkku, omena, sipuli ja kaprikset.
4. Pilko keitetyt perunat koon mukaan kahdesta neljään osaan. Perunat saavat olla selvästi muita kiinteitä aineksia suurempia.
5. Mausta ja maista ja mausta tarpeen mukaan uudelleen. :)
Pottusalaatti maistuu hyvin esimerkiksi paistettujen pihvien kylkiäisinä. Reilu annos salaattia riittää lounaaksi tai päivälliseksi sinälläänkin.
keskiviikko 15. kesäkuuta 2011
Bikinikunnossa?
Kesän korvilla naistenlehdet toisensa perään huutelevat uimapukukunnon perään. Tai oikeastaan bikinikunnon. Piiloviesti vaikuttaisi olevan, että mikäli mielii järveen, on syytä näyttää ennemmin silakalta kuin tonnikalalta. Ihmisen mieleen halutaan myös terottaa, että kaikki muut rantaeläjät ovat kiinnostuneita juuri sinun läskeistäsi ja selluliiteistäsi.
Tämä on ehkä yksi niistä harvoista asioista, joista lihavana en ole suostunut kovin paljon stressaamaan. Olen ihan surutta palvonut aurinkoa bikinikuntoisten ystävieni rinnalla, vaikka oma ruhoni velloo rantapyyhkeen reunojen yli. Tietoista ajatustyötä rantaelämä kuitenkin vaatii. Joudun aktiivisesti olemaan ajattelematta, mitä muut mahdollisesti ajattelevat. Monimutkaista? Kyllä. Itsetietoista? Ehdottomasti.
Vaikka pystyn hyvillä mielin sujahtamaan tai sulloutumaan uimapukuuni ja marssimaan rannalle, en tietenkään ole huolista vapaa. Koska, kiitos median, tiedän bikinikunto-käsitteen, tiedän myös, etten sitä täytä. Joten siirtyessäni aruingonpalvontapisteeltä järveen vedän vatsaa kaikin voimin mutta mahdollisimman huomaamattomasti sisään. Ja ei, minä en kuulu niihin rantavedessä nilkkojaan uittaviin kikattelijoihin. Minun on päästävä veden alle, piiloon bikinikuntoisuuden vaatimuksia.
Koska kesällä pukeudutaan kevyemmin ja paljastavammin, uima-asu lienee äärimuoto tästä, tuntuu kesä vaativan lihavalta myös aivan erityistä itsetuntoa ja rohkeutta. Monesti en siihen pysty, mutta yritän. Uimapuvussa kehtaan kyllä esiintyä julkisestikin, mutta bikineistä en edes haaveile. Häpeäkerroin kohoaisi liiaksi.
Tämä on ehkä yksi niistä harvoista asioista, joista lihavana en ole suostunut kovin paljon stressaamaan. Olen ihan surutta palvonut aurinkoa bikinikuntoisten ystävieni rinnalla, vaikka oma ruhoni velloo rantapyyhkeen reunojen yli. Tietoista ajatustyötä rantaelämä kuitenkin vaatii. Joudun aktiivisesti olemaan ajattelematta, mitä muut mahdollisesti ajattelevat. Monimutkaista? Kyllä. Itsetietoista? Ehdottomasti.
Vaikka pystyn hyvillä mielin sujahtamaan tai sulloutumaan uimapukuuni ja marssimaan rannalle, en tietenkään ole huolista vapaa. Koska, kiitos median, tiedän bikinikunto-käsitteen, tiedän myös, etten sitä täytä. Joten siirtyessäni aruingonpalvontapisteeltä järveen vedän vatsaa kaikin voimin mutta mahdollisimman huomaamattomasti sisään. Ja ei, minä en kuulu niihin rantavedessä nilkkojaan uittaviin kikattelijoihin. Minun on päästävä veden alle, piiloon bikinikuntoisuuden vaatimuksia.
Koska kesällä pukeudutaan kevyemmin ja paljastavammin, uima-asu lienee äärimuoto tästä, tuntuu kesä vaativan lihavalta myös aivan erityistä itsetuntoa ja rohkeutta. Monesti en siihen pysty, mutta yritän. Uimapuvussa kehtaan kyllä esiintyä julkisestikin, mutta bikineistä en edes haaveile. Häpeäkerroin kohoaisi liiaksi.
Harmaan viikon harmaat ajatukset
On käynyt, kuten niin usein ennenkin:
Elämä on ajanut painonhallinnan ohi. (Ja bloggaamisen ohi myös.)
On ollut kiireistä, vaikka piti alkaa rauhallinen loma-aika. Kuumassa helteessä on ollut helppo sortua sokerisiin limppareihin (Tekosyy: Nesteitä on saatava!), suolaisiin sipseihin (Tekosyy: Suolaa on saatava!), rasvaa tihkuviin herkkuihin (Tekosyy: Grillikausi on niin lyhyt!). Helteiden mentyä mikään ei muuttunut.
Olen sentään lukenut Patrik Borgin teoksen ja pohtinut lukemaani. Miettinyt, että minä ainakaan en tunne nälkää tai paremminkin sen eri asteita. Nälkäasteikkoni on melkeinpä tasolla sudennälkä - ähky. Välimuotoja harrastan liian harvoin.
Olen yrittänyt lukea toisten blogeja, inspiroitua. Yritykseksi on jäänyt. Miten ihmeessä kiskoisin itseni ylös suosta, jonka hetteikkö muodostuu laiskuudesta? Kun ei jaksaisi ja viitsisi muka koko ajan syömisiään vahdata. Yritänpä hieman itseni kurittamiseksi muistella tämänkin päivän syömisiä. Silkkaa puputusta. Ja päivähän lähti jo liikkeelle väärällä valinnalla: ei aamiaista. Koskakohan oppisin?
--
Aamiainen
Jäi väliin
Lounas
Kivennäisvettä
Kolmasosa perhepizzasta
Päivällinen
Kaksi voileipää (päällä margariinia, kinkkua, juustoa, tomaattia - kaikkia näitä runsaasti)
Kahvi
Iltapala
300 g riisipuuroa sokerilla
Lisäksi
Voileipä (kuten päivällisellä)
Noin 3 dl toffeejäätelöä
Iso lasillinen karpalomehua
Elämä on ajanut painonhallinnan ohi. (Ja bloggaamisen ohi myös.)
On ollut kiireistä, vaikka piti alkaa rauhallinen loma-aika. Kuumassa helteessä on ollut helppo sortua sokerisiin limppareihin (Tekosyy: Nesteitä on saatava!), suolaisiin sipseihin (Tekosyy: Suolaa on saatava!), rasvaa tihkuviin herkkuihin (Tekosyy: Grillikausi on niin lyhyt!). Helteiden mentyä mikään ei muuttunut.
Olen sentään lukenut Patrik Borgin teoksen ja pohtinut lukemaani. Miettinyt, että minä ainakaan en tunne nälkää tai paremminkin sen eri asteita. Nälkäasteikkoni on melkeinpä tasolla sudennälkä - ähky. Välimuotoja harrastan liian harvoin.
Olen yrittänyt lukea toisten blogeja, inspiroitua. Yritykseksi on jäänyt. Miten ihmeessä kiskoisin itseni ylös suosta, jonka hetteikkö muodostuu laiskuudesta? Kun ei jaksaisi ja viitsisi muka koko ajan syömisiään vahdata. Yritänpä hieman itseni kurittamiseksi muistella tämänkin päivän syömisiä. Silkkaa puputusta. Ja päivähän lähti jo liikkeelle väärällä valinnalla: ei aamiaista. Koskakohan oppisin?
--
Aamiainen
Jäi väliin
Lounas
Kivennäisvettä
Kolmasosa perhepizzasta
Päivällinen
Kaksi voileipää (päällä margariinia, kinkkua, juustoa, tomaattia - kaikkia näitä runsaasti)
Kahvi
Iltapala
300 g riisipuuroa sokerilla
Lisäksi
Voileipä (kuten päivällisellä)
Noin 3 dl toffeejäätelöä
Iso lasillinen karpalomehua
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Kesäkilot = kesäkirot?
Lauantaina oli juhlia yhdellä jos toisellakin, mutta painonpudotukseni osalta juhlaan ei ole aihetta. Ryhtiliikkeen aika on tullut, ehdottomasti. Ryhtiliikkeen tekeminen ei vain ole kovin helppoa, kun tuntuu, että vähintään joka toinen sosiaalinen tilanne rakentuu ruuan ympärille. Ja tällainen ihmisnarkkari kun olen, en suostu ajamaan sosiaalista elämäänikään alas - edes kilojen tähden.
Olen miettinyt viime aikoina kilojani paljon. Etenkin siksi, etten oikein ymmärrä, kuinka voin tietää, että pienenemisen on alettava, mutta en käytännössä onnistu hyödyntämään tietojani. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että harvan lihavan painonpudotus kärsii tiedon puutteesta.
Kesä saa muistamaan aivan uudella tavalla muutamia laihtumaan motivoivia seikkoja. Ensinnäkin on hameet. Nuo kesäpäivien sopivan viileät ja kevyet vaatekappaleet, joihin sonnustautuessaan voi riemuita naisellisuudestaan koko sielullaan. Mutta hameen alla piilee odottamaton vaara: reidet! Mitä antaisinkaan, jos en joutuisi kuumina kesäpäivinä, niinä hamepäivinä, valitsemaan rikki palavien reisien ja mummohenkisten "pyöräilyshortsien" väliltä. Oikeastaan meni monen monta kesää, että ymmärsin jälkimmäisen olevan edes vaihtoehto. Mutta vaikka punaiset ja kipeät sisäreidet ovat vältettävissä, vielä mieluummin vetäisin hamosen päälleni vailla ensimmäistäkään reisihuolta.
Toinen kesän mukanaan tuoma motivaatiotekijä liittyy matkustamiseen. Rakastan ulkomaanmatkailua. Aina aiemmin tärkein tekijä matkaa suunniteltaessa oli kohde tai hinta. Kunnes kipusin puolisen vuotta sitten koneeseen, jonka turvavyö ei yltänytkään ympärilleni. Ja saman henkisen helvetin koin kaksi kuukautta myöhemmin eri yhtiön koneessa. Sattumasta ei siis ollut kyse! Minusta on vain tullut lopullisesti liian iso. Nyt joudun miettimään kesälomakohteeni lentokoneen ehdoilla (Mistä löytyvät tarpeeksi pitkät vyöt?). Joudun niin ikään matkaseuraksi valitsemaan joko ylhäisen yksinäisyyden tai perheenjäsenen, sillä ystävät, jotka yleensä ovat matkassani, eivät kyllä saa nähdä alennustilaani, jos joudun jälleen jatkopalan turvavyöhön pyytämään. Häpeä on sietämätön kumppani.
Tavallaan lentokoneista ja matkustamisesta voisin saada mukavan konkreettisen ja suht nopeasti saavutettavankin tavoitteen. Vyöt eivät olleet kovin paljon liian lyhyitä, joten niiden väliin saattaisi kyetä melko lyhyessäkin ajassa sujahtamaan...
Olen miettinyt viime aikoina kilojani paljon. Etenkin siksi, etten oikein ymmärrä, kuinka voin tietää, että pienenemisen on alettava, mutta en käytännössä onnistu hyödyntämään tietojani. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että harvan lihavan painonpudotus kärsii tiedon puutteesta.
Kesä saa muistamaan aivan uudella tavalla muutamia laihtumaan motivoivia seikkoja. Ensinnäkin on hameet. Nuo kesäpäivien sopivan viileät ja kevyet vaatekappaleet, joihin sonnustautuessaan voi riemuita naisellisuudestaan koko sielullaan. Mutta hameen alla piilee odottamaton vaara: reidet! Mitä antaisinkaan, jos en joutuisi kuumina kesäpäivinä, niinä hamepäivinä, valitsemaan rikki palavien reisien ja mummohenkisten "pyöräilyshortsien" väliltä. Oikeastaan meni monen monta kesää, että ymmärsin jälkimmäisen olevan edes vaihtoehto. Mutta vaikka punaiset ja kipeät sisäreidet ovat vältettävissä, vielä mieluummin vetäisin hamosen päälleni vailla ensimmäistäkään reisihuolta.
Toinen kesän mukanaan tuoma motivaatiotekijä liittyy matkustamiseen. Rakastan ulkomaanmatkailua. Aina aiemmin tärkein tekijä matkaa suunniteltaessa oli kohde tai hinta. Kunnes kipusin puolisen vuotta sitten koneeseen, jonka turvavyö ei yltänytkään ympärilleni. Ja saman henkisen helvetin koin kaksi kuukautta myöhemmin eri yhtiön koneessa. Sattumasta ei siis ollut kyse! Minusta on vain tullut lopullisesti liian iso. Nyt joudun miettimään kesälomakohteeni lentokoneen ehdoilla (Mistä löytyvät tarpeeksi pitkät vyöt?). Joudun niin ikään matkaseuraksi valitsemaan joko ylhäisen yksinäisyyden tai perheenjäsenen, sillä ystävät, jotka yleensä ovat matkassani, eivät kyllä saa nähdä alennustilaani, jos joudun jälleen jatkopalan turvavyöhön pyytämään. Häpeä on sietämätön kumppani.
Tavallaan lentokoneista ja matkustamisesta voisin saada mukavan konkreettisen ja suht nopeasti saavutettavankin tavoitteen. Vyöt eivät olleet kovin paljon liian lyhyitä, joten niiden väliin saattaisi kyetä melko lyhyessäkin ajassa sujahtamaan...
torstai 2. kesäkuuta 2011
Nopeasti
Kiireviikko alkaa hellittää. Joskus arki vyöryy yli sellaisella voimalla, ettei ehdi huomatakaan ennen kuin on jäänyt sen alle ja ohittamaksi.
Olen niin alussa pienentymiseni tiellä, että pienetkin ponnistukset tuntuvat ylivoimaisilta stressin ja työasioiden ristipaineessa. Mutta silti: on onnistumisiakin! Tänään ostin Hesburgerista kanasalaatin kanaburgerin sijasta - valinta, jota mietin pitkään. Jos olisin ehdottomasti halunnut hampurilaista, olisin sen varmasti ostanut. Mutta tänään minulla oli nälkä ja tarve nopealle ruualle, joten itseäni kuunneltuani ymmärsin, että kanasalaatti kelpaisi hyvin.
Opettelen armollisuutta itseäni kohtaan, joten pienetkin onnistumiset on nostettava tapetille. Tarpeeksi monta pientä muutosta on toivottavasti joskus yhtä kuin yksi iso muutos - pienempi Pullero.
Toivottavasti kiireviikon jälkimyrskyn jälkeen on aikaa vähän pidemmällekin postaukselle. Nyt näin, pikaisesti vain.
Olen niin alussa pienentymiseni tiellä, että pienetkin ponnistukset tuntuvat ylivoimaisilta stressin ja työasioiden ristipaineessa. Mutta silti: on onnistumisiakin! Tänään ostin Hesburgerista kanasalaatin kanaburgerin sijasta - valinta, jota mietin pitkään. Jos olisin ehdottomasti halunnut hampurilaista, olisin sen varmasti ostanut. Mutta tänään minulla oli nälkä ja tarve nopealle ruualle, joten itseäni kuunneltuani ymmärsin, että kanasalaatti kelpaisi hyvin.
Opettelen armollisuutta itseäni kohtaan, joten pienetkin onnistumiset on nostettava tapetille. Tarpeeksi monta pientä muutosta on toivottavasti joskus yhtä kuin yksi iso muutos - pienempi Pullero.
Toivottavasti kiireviikon jälkimyrskyn jälkeen on aikaa vähän pidemmällekin postaukselle. Nyt näin, pikaisesti vain.
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Travelleri minäkin
"Matka on määränpäätä tärkeämpi."
Yllä olevan sitaatin kuulee milloin missäkin yhteydessä. Painonpudotuksen tai -hallinnan yhteydessä se saa välillä irvokkaita sävyjä. Miksi minun pitäisi nähdä lukuisat herkkuihin lankeamiset, itsetunnon karikot, kasvavat vaatekoot tai ruoka-ahdistukset tärkeinä, vaikka määränpään, itselleni sopivan painon, joskus saavuttaisinkin? Eikö silloin tärkeintä ole paino, jossa tunnen oloni hyväksi? Enkö silloin voi päästää irti näistä toivon ja epätoivon sotkuisista langanpäistä, jotka painonpudotustani ympäröivät? Vaikka kyseenalaistan jo kliseeksikin kuluneen lausahduksen, uskon siihen kuitenkin - suurimmaksi osaksi ainakin.
Pullero pieneksi -projektin määränpää on vielä tuntematon. En ole asettanut kilo- tai kokotavoitteita, vaan ensisijaisesti tähtään sellaiseen olotilaan, jossa olen itseeni tyytyväinen. Matka määränpäähäni on siis mitattavissa paitsi tiputetuissa (kilo-)grammoissa, myös tehdyssä henkisessä työssä. Toivon kyllä painavani joskus alle 100 kiloa. En vain tiedä, riittääkö se tai pääsenkö tuohon määränpäähän.
Vaikka tarkkaa määräänpäätä en vielä tiedä, matkalla tiedän jo olevani. Oikeastaan matkani on alkanut jo pari vuosikymmentä sitten. Tiedättehän sen hetken, kun kuulee jostakin ystävän ulkomaanreissusta tai näkee televisiossa matkatoimiston mainoksen tai näkee internetissä kuvan jostakin ihanasta matkakohteesta, ja samalla hetkellä on varma, että itsekin täytyy päästä matkustamaan? Hetki on pieni ja ohikiitävä ja kun aikanaan makaa palmujen alla aurinkorannalla tai kipuaa Eiffel-torniin, ei ehkä muistakaan sitä liikkeelle sysännyttä tovia elämästään.
Kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa, kuljin kerran kotimatkalla linja-autopysäkin ohi. Pysäkillä seisoi vanha nainen, ihan ystävällinen sellainen, joka katsoi minua pitkään hymyillen ja sanoi: "Sinäpä olet riski likka." Hämmennyin, koska en tiennyt, mitä "riski" tarkoittaa. Kotona en kertonut linja-autopysäkin mummelista, mutta kysyin äidiltä, mitä uusi, ihmeellinen sana tarkoittaa. Äiti ei tiennyt kontekstia ja suomensi sanan "lihavaksi". Jos äiti olisi tiennyt keskustelustani vieraan vanhuksen kanssa, hän olisi aivan varmasti keksinyt toisenlaisen selityksen. Äiti ei kuitenkaan arvannut kyselyni taustoja, joten seitsemänvuotiaana tajusin olevani lihava ja aloitin matkani itseni hyväksymiseksi.
Tähänastinen matkani on ollut leimallisesti polku, jossa kertyneet kilot ja itsetuntoni risteävät. Kaksi polkua, joilla ei saisi olla mitään tekemistä keskenään, mutta joiden risteyksestä löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen. Olen liian elämännälkäinen jättäytyäkseni täysin kilojeni vangiksi, mutta vapaa en ole - en todellakaan. Ajattelen lihavuuttani päivittäin ja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Töissä istun toimistotuoliin, jonka jousista kuuluu meteliä tuolista noustessani - olenhan lihava! Kaikki ystäväni ovat löytäneet elämänsä miehet mutta itse en uskalla edes lähestyä ketään romanttisessa saati seksuaalisessa mielessä - olenhan lihava! Kaupassa huomaan sillä kertaa ostaneeni kaikkea muuta paitsi vihanneksia ja hedelmiä ja huomaan miettiväni, kuinka kassa tai muut kassalle jonottavat asiakkaat tuomitsevat minut mielessään - olenhan lihava! Jokainen lihavuusajatus on yksi etappi matkallani, valitettavasti niistä jokainen on vain vienyt minua kauemmas määränpäästäni. Niin kauas, että nyt joudun huokailemaan jo valmiiksi loputtomalta tuntuvan tien edessä.
Pitkällä aikavälillä matkani on siis ollut vaiherikas ja toistunut päivästä toiseen. Toisinaan olen yrittänyt laihduttaa, toisinaan lopettaa kaikki toiveenikin laihtumisesta. Ensimmäistä kertaa nyt alan kuitenkin tuntea, että määränpääni, olkoonkin tuntematon, voisi olla joskus tavoitettavissa - eikä vain unelmissani.
Ensimmäisen kerran, kun puhutaan lähimenneisyydestä, painonpudotusajatukseni lähti liikkeelle joskus viime syksynä (?), kun luin äidiltä lainaamastani KG-lehdestä toimittaja Annakaisa Vääräniemen haastattelun. Sittemmin kävin tutustumassa myös hänen, nyt jo päivittymättömään, blogiinsa. Vääräniemen tarina ja hänen rohkeutensa kertoa siitä tekivät vaikutuksen, kipinä syttyi minussakin. Syksyllä luin paljon myös karppauksesta ja ajattelin, että helpostikos minäkin nyt vaihtaisin aamumurot pekoniin ja niin edespäin. Tammikuussa koitti totuuden hetki: karppikokeilu. Motivaatio tyssäsi kuin seinään mutta ajatus painonpudotuksesta jäi kytemään.
Sitten noin vain eräänä toukokuisena päivänä perustin blogini. Ajattelin, että vaikka määränpäätä en vielä tiedäkään, matkapäiväkirjasta tuskin on haittaa. Ensimmäistä kertaa aion olla lempeä itselleni, hyväksyä virheet - toistuvatkin. Nyt voisin esimerkiksi julistaa, että huomenna maanantaina alkaa Uusi Elämä. Sen verran aktiivisesti olen nimittäin säheltänyt syömisteni kanssa. Mutta ei, ei huomenna ala mikään Uusi Elämä vaan tämä sama vanha jatkuu. Tämä sama vanha elämä ja sama projektini, matkani, joka on jo kiemurrellut sen verran ettei säikähdä uusistakaan mutkista. Askellukseni, matkantekoni on hidasta, mutta ehkä pienetkin saavutukset ovat tärkeitä todettaviksi:
Vuosi sitten ostamani ja silloin oikeankokoiset farkut, jotka huhtikuussa kiristivät pahasti, eivät eilen kokeillessani olleetkaan aivan yhtä tuskaisesti päälle puettavat. Syitä voi olla monia, mutta uskottakoon nyt hetkellisesti, että jotakin on tehty oikein.
Tämän blogini aikana en ole vielä syönyt yhtäkään sipsiä. En edes niitä herkullisimpia, joita alkukeväästä saattoi mennä kaksi tai kolmekin pussia viikossa.
Yllä olevan sitaatin kuulee milloin missäkin yhteydessä. Painonpudotuksen tai -hallinnan yhteydessä se saa välillä irvokkaita sävyjä. Miksi minun pitäisi nähdä lukuisat herkkuihin lankeamiset, itsetunnon karikot, kasvavat vaatekoot tai ruoka-ahdistukset tärkeinä, vaikka määränpään, itselleni sopivan painon, joskus saavuttaisinkin? Eikö silloin tärkeintä ole paino, jossa tunnen oloni hyväksi? Enkö silloin voi päästää irti näistä toivon ja epätoivon sotkuisista langanpäistä, jotka painonpudotustani ympäröivät? Vaikka kyseenalaistan jo kliseeksikin kuluneen lausahduksen, uskon siihen kuitenkin - suurimmaksi osaksi ainakin.
Pullero pieneksi -projektin määränpää on vielä tuntematon. En ole asettanut kilo- tai kokotavoitteita, vaan ensisijaisesti tähtään sellaiseen olotilaan, jossa olen itseeni tyytyväinen. Matka määränpäähäni on siis mitattavissa paitsi tiputetuissa (kilo-)grammoissa, myös tehdyssä henkisessä työssä. Toivon kyllä painavani joskus alle 100 kiloa. En vain tiedä, riittääkö se tai pääsenkö tuohon määränpäähän.
Vaikka tarkkaa määräänpäätä en vielä tiedä, matkalla tiedän jo olevani. Oikeastaan matkani on alkanut jo pari vuosikymmentä sitten. Tiedättehän sen hetken, kun kuulee jostakin ystävän ulkomaanreissusta tai näkee televisiossa matkatoimiston mainoksen tai näkee internetissä kuvan jostakin ihanasta matkakohteesta, ja samalla hetkellä on varma, että itsekin täytyy päästä matkustamaan? Hetki on pieni ja ohikiitävä ja kun aikanaan makaa palmujen alla aurinkorannalla tai kipuaa Eiffel-torniin, ei ehkä muistakaan sitä liikkeelle sysännyttä tovia elämästään.
Kun olin ensimmäisellä luokalla koulussa, kuljin kerran kotimatkalla linja-autopysäkin ohi. Pysäkillä seisoi vanha nainen, ihan ystävällinen sellainen, joka katsoi minua pitkään hymyillen ja sanoi: "Sinäpä olet riski likka." Hämmennyin, koska en tiennyt, mitä "riski" tarkoittaa. Kotona en kertonut linja-autopysäkin mummelista, mutta kysyin äidiltä, mitä uusi, ihmeellinen sana tarkoittaa. Äiti ei tiennyt kontekstia ja suomensi sanan "lihavaksi". Jos äiti olisi tiennyt keskustelustani vieraan vanhuksen kanssa, hän olisi aivan varmasti keksinyt toisenlaisen selityksen. Äiti ei kuitenkaan arvannut kyselyni taustoja, joten seitsemänvuotiaana tajusin olevani lihava ja aloitin matkani itseni hyväksymiseksi.
Tähänastinen matkani on ollut leimallisesti polku, jossa kertyneet kilot ja itsetuntoni risteävät. Kaksi polkua, joilla ei saisi olla mitään tekemistä keskenään, mutta joiden risteyksestä löydän itseni yhä uudelleen ja uudelleen. Olen liian elämännälkäinen jättäytyäkseni täysin kilojeni vangiksi, mutta vapaa en ole - en todellakaan. Ajattelen lihavuuttani päivittäin ja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Töissä istun toimistotuoliin, jonka jousista kuuluu meteliä tuolista noustessani - olenhan lihava! Kaikki ystäväni ovat löytäneet elämänsä miehet mutta itse en uskalla edes lähestyä ketään romanttisessa saati seksuaalisessa mielessä - olenhan lihava! Kaupassa huomaan sillä kertaa ostaneeni kaikkea muuta paitsi vihanneksia ja hedelmiä ja huomaan miettiväni, kuinka kassa tai muut kassalle jonottavat asiakkaat tuomitsevat minut mielessään - olenhan lihava! Jokainen lihavuusajatus on yksi etappi matkallani, valitettavasti niistä jokainen on vain vienyt minua kauemmas määränpäästäni. Niin kauas, että nyt joudun huokailemaan jo valmiiksi loputtomalta tuntuvan tien edessä.
Pitkällä aikavälillä matkani on siis ollut vaiherikas ja toistunut päivästä toiseen. Toisinaan olen yrittänyt laihduttaa, toisinaan lopettaa kaikki toiveenikin laihtumisesta. Ensimmäistä kertaa nyt alan kuitenkin tuntea, että määränpääni, olkoonkin tuntematon, voisi olla joskus tavoitettavissa - eikä vain unelmissani.
Ensimmäisen kerran, kun puhutaan lähimenneisyydestä, painonpudotusajatukseni lähti liikkeelle joskus viime syksynä (?), kun luin äidiltä lainaamastani KG-lehdestä toimittaja Annakaisa Vääräniemen haastattelun. Sittemmin kävin tutustumassa myös hänen, nyt jo päivittymättömään, blogiinsa. Vääräniemen tarina ja hänen rohkeutensa kertoa siitä tekivät vaikutuksen, kipinä syttyi minussakin. Syksyllä luin paljon myös karppauksesta ja ajattelin, että helpostikos minäkin nyt vaihtaisin aamumurot pekoniin ja niin edespäin. Tammikuussa koitti totuuden hetki: karppikokeilu. Motivaatio tyssäsi kuin seinään mutta ajatus painonpudotuksesta jäi kytemään.
Sitten noin vain eräänä toukokuisena päivänä perustin blogini. Ajattelin, että vaikka määränpäätä en vielä tiedäkään, matkapäiväkirjasta tuskin on haittaa. Ensimmäistä kertaa aion olla lempeä itselleni, hyväksyä virheet - toistuvatkin. Nyt voisin esimerkiksi julistaa, että huomenna maanantaina alkaa Uusi Elämä. Sen verran aktiivisesti olen nimittäin säheltänyt syömisteni kanssa. Mutta ei, ei huomenna ala mikään Uusi Elämä vaan tämä sama vanha jatkuu. Tämä sama vanha elämä ja sama projektini, matkani, joka on jo kiemurrellut sen verran ettei säikähdä uusistakaan mutkista. Askellukseni, matkantekoni on hidasta, mutta ehkä pienetkin saavutukset ovat tärkeitä todettaviksi:
Vuosi sitten ostamani ja silloin oikeankokoiset farkut, jotka huhtikuussa kiristivät pahasti, eivät eilen kokeillessani olleetkaan aivan yhtä tuskaisesti päälle puettavat. Syitä voi olla monia, mutta uskottakoon nyt hetkellisesti, että jotakin on tehty oikein.
Tämän blogini aikana en ole vielä syönyt yhtäkään sipsiä. En edes niitä herkullisimpia, joita alkukeväästä saattoi mennä kaksi tai kolmekin pussia viikossa.
torstai 26. toukokuuta 2011
Houkutusten kiihottava maku
Taas on blogilleni ilmestynyt uusi lukija - ihanaa, kiitos seuraani liittymisestä. :) Päätinkin äsken, että voitan vaakapelkoni ja kipuan tuon ykkösviholliseni päälle jahka jokin pieni lukijatavoite täyttyy. Olkoon se maaginen raja vaikkapa kymmenen lukijaa. Kymmenen lukijan saavuttamiseen menee todennäköisesti sen verran pitkä tovi, että ehdin rauhassa sopeutua uusystävyyteen Miss Vaa'an kanssa.
Tänään olen ollut ruokailujen suhteen kiltti tyttö. Graham-mustikkapuuroa aamupalaksi, raejuustoa ja possua lounaaksi (yritän lisätä proteiinien määrä ruokavaliossani). Illalla edessä siintää houkutus: viineri! Koska viineri liittyy sosiaaliseen rientoon ja siitä kieltäytyminen olisi moukkamaista, aion yrittää suhtautua asiaan järkevästi. Sekä iltapäivä- että iltalenkki koiran kanssa saa luvan kaksinkertaistua tavanomaisesta pituudestaan, jotta edes pieni osa rasvaisen houkutuksen synnistä karisisi matkalle.
Jos joku on kulkenut blogimatkaa mukanani nämä pari viikkoa, tietää jo, että houkutuksia tuntuu olevan houkutusten perään elämässäni. Ja kieltäytyä en osaa. Jonkin ajan päästä starttaa kesälomani, jolloin aion kiinnittää syömisiini aivan erityishuomiota. Toistaiseksi olen pitänyt tärkeänä tietoisuuteni lisäämistä. Sitä, että ihan tosissani pohdin ruokavalioni kipupisteitä ja käyttäytymiseni ongelmakohtia. Kesäloman tullen yritän aktiivisesti keventää. Erityisesti kasvisten määrän lisääminen lienee kesäaikaan helpompaa, koska kaikki on ihanaa ja tuoretta. Ja onneksi kuumuus hillitsee ylensyöntiä. Paitsi jäätelön osalta. :)
ps. Kuka tunnistaa otsikon?
Tänään olen ollut ruokailujen suhteen kiltti tyttö. Graham-mustikkapuuroa aamupalaksi, raejuustoa ja possua lounaaksi (yritän lisätä proteiinien määrä ruokavaliossani). Illalla edessä siintää houkutus: viineri! Koska viineri liittyy sosiaaliseen rientoon ja siitä kieltäytyminen olisi moukkamaista, aion yrittää suhtautua asiaan järkevästi. Sekä iltapäivä- että iltalenkki koiran kanssa saa luvan kaksinkertaistua tavanomaisesta pituudestaan, jotta edes pieni osa rasvaisen houkutuksen synnistä karisisi matkalle. Jos joku on kulkenut blogimatkaa mukanani nämä pari viikkoa, tietää jo, että houkutuksia tuntuu olevan houkutusten perään elämässäni. Ja kieltäytyä en osaa. Jonkin ajan päästä starttaa kesälomani, jolloin aion kiinnittää syömisiini aivan erityishuomiota. Toistaiseksi olen pitänyt tärkeänä tietoisuuteni lisäämistä. Sitä, että ihan tosissani pohdin ruokavalioni kipupisteitä ja käyttäytymiseni ongelmakohtia. Kesäloman tullen yritän aktiivisesti keventää. Erityisesti kasvisten määrän lisääminen lienee kesäaikaan helpompaa, koska kaikki on ihanaa ja tuoretta. Ja onneksi kuumuus hillitsee ylensyöntiä. Paitsi jäätelön osalta. :)
ps. Kuka tunnistaa otsikon?
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Laiska lounastaja
Miten sitä voikaan sortua jo ennalta tyhmäksi tiedettyyn? Jos tietää, että edessä on hektinen työpäivä ja pitkäkin vielä, on lienee sulaa hulluutta jättää ottamatta kunnon eväitä mukaan? Ja että sen tekee kahtena peräkkäisenä päivänä...käsittämätöntä.
Olen nyt eilen ja tänään tehnyt molempina päivinä melkein puoli vuorokautta töitä vain kahvin, jogurtin ja banaanin voimin. Ja tietäähän sen: ilta menee ahmiessa. Kaikki käy jäätelöstä kauraleipään, oikeasta ruoasta pelkkään sokerihöttöön.
Olen pettynyt ja tapojeni orja. Lounasaikaan on harvoin nälkä. Kuitenkaan ja missään nimessä juuri minä en saisi jättää lounasta syömättä - jokainen säästetty suupala nimittäin marssii kaksoissisartensa kera suustani sisään, jahka päivä taittuu illaksi.
Miten näistä huonoista tavoistaan voisi taistella irti? Tiedon puutetta se ei ole, eikä tahdonkaan. Itsekurin puutetta ehkä, itseluottamuksenkin puutetta mahdollisesta.
Olen nyt eilen ja tänään tehnyt molempina päivinä melkein puoli vuorokautta töitä vain kahvin, jogurtin ja banaanin voimin. Ja tietäähän sen: ilta menee ahmiessa. Kaikki käy jäätelöstä kauraleipään, oikeasta ruoasta pelkkään sokerihöttöön.
Olen pettynyt ja tapojeni orja. Lounasaikaan on harvoin nälkä. Kuitenkaan ja missään nimessä juuri minä en saisi jättää lounasta syömättä - jokainen säästetty suupala nimittäin marssii kaksoissisartensa kera suustani sisään, jahka päivä taittuu illaksi.
Miten näistä huonoista tavoistaan voisi taistella irti? Tiedon puutetta se ei ole, eikä tahdonkaan. Itsekurin puutetta ehkä, itseluottamuksenkin puutetta mahdollisesta.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Vaa'attomuudesta
Jos eilisaamuna kirjoittelinkin edellispäivän hallitusta herkuttelusta, ei eilisessä itsessään ollut mitään hallittua. Liian monta kyläpaikkaa, liian monta tarjoajaa...Kokeilin äsken Kiloklubissa päivän kaloreita, ja niitä onneksi oli kertynyt vain peruskulutukseni verran, joten hirmuista negatiivista vaikutusta painoon ei ehkä tapahdu, jos nyt ei positiivistakaan.
Kiloklubin sivuilla jäin miettimään tätä punnitsemattomuuttani. Olen viimeksi käynyt vaa'alla pari vuotta sitten, jolloin kiloja oli kertynyt sen verran, että itku meinasi päästä. Sittemmin olen antanut vaa'an pölyttyä ja pienenemishaaveideni samaten. Tänä keväänä olen huomannut joidenkin vaatteiden kiristävän ja jotkin hieman vanhemmat vaatteet eivät mene edes päälle. Kiloja on siis kertynyt lisää, salakavalasti ja vaakaan tuijottelematta.
Nyt en tiedä, pitäisikö tomu pyyhkiä totuusmittarin päältä pois ja rohkeasti kohdata korkeat lukemat. Vai olisiko järkevämpää ensiksi katsoa, miten nämä pienet elämäntapamuutokseni alkavat toimia. Pelkään nimittäin sitä itseinhon määrää, jos huomaan vaa'an humahtavan korkeisiin lukemiin, mutta elämäntapamuutokseni karahtavan kiville syystä tai toisesta (syy: itsekurin puute). Toisaalta pidemmän päälle (ja ehkä jo näin alussakin) vaaka voisi olla myös motivoiva tekijä tässä pienenemiskamppailussani. Kun on näissä mitoissa kuin minä, melko pienetkin muutokset nimittäin näkyvät kiloissa. Ehkä alenevasta vaakalukemasta saisi tsemppiä taistoon. Pelkona vain on muuttuminen vaakakyttäriksi. Missään olosuhteissa en haluaisi olla niitä naisia, joille joka-aamuinen aamupaino on päivän onnistumisen mittari.
Mutta vaaka-pohdinnasta astetta iloisempaan: Kupariperhonen heitti minulle blogihistoriani ensimmäisen haasteen.
Kiloklubin sivuilla jäin miettimään tätä punnitsemattomuuttani. Olen viimeksi käynyt vaa'alla pari vuotta sitten, jolloin kiloja oli kertynyt sen verran, että itku meinasi päästä. Sittemmin olen antanut vaa'an pölyttyä ja pienenemishaaveideni samaten. Tänä keväänä olen huomannut joidenkin vaatteiden kiristävän ja jotkin hieman vanhemmat vaatteet eivät mene edes päälle. Kiloja on siis kertynyt lisää, salakavalasti ja vaakaan tuijottelematta.
Nyt en tiedä, pitäisikö tomu pyyhkiä totuusmittarin päältä pois ja rohkeasti kohdata korkeat lukemat. Vai olisiko järkevämpää ensiksi katsoa, miten nämä pienet elämäntapamuutokseni alkavat toimia. Pelkään nimittäin sitä itseinhon määrää, jos huomaan vaa'an humahtavan korkeisiin lukemiin, mutta elämäntapamuutokseni karahtavan kiville syystä tai toisesta (syy: itsekurin puute). Toisaalta pidemmän päälle (ja ehkä jo näin alussakin) vaaka voisi olla myös motivoiva tekijä tässä pienenemiskamppailussani. Kun on näissä mitoissa kuin minä, melko pienetkin muutokset nimittäin näkyvät kiloissa. Ehkä alenevasta vaakalukemasta saisi tsemppiä taistoon. Pelkona vain on muuttuminen vaakakyttäriksi. Missään olosuhteissa en haluaisi olla niitä naisia, joille joka-aamuinen aamupaino on päivän onnistumisen mittari.
Mutta vaaka-pohdinnasta astetta iloisempaan: Kupariperhonen heitti minulle blogihistoriani ensimmäisen haasteen.
Kerro neljä positiivista asiaa omasta ulkonäöstä (EI luonteesta tai osaamisesta!!). Eiköhän me osata luetella huonoja puolia ihan tarpeeksi, kokeillaan välistä löytää jotain hyvääkin! Ei siis selityksiä että sitten kun sitä ja tätä vaan juuri NYT! Eikä tarvitse ajatella että oma kehu haisee, nyt ei ole kyse siitä!
1. Huulet
Olen aina pitänyt melko täyteläisistä ja selkeällä amorikaarella varustetuista huulistani.
2. Kynnet
Minulla on vahvat, helposti pitkiksi kasvavat kynnet. Koska sormeni eivät kuulu tähän positiivisten asioiden kategoriaan, kynsien merkitys on sitäkin suurempi.
3. Dekoltee
Olen vielä sen verran nuori, että dekoltee-alueeni on kimmoisa ja sileä. Käytän mielelläni etenkin juhlatilaisuuksissa hieman avoinaisempi yläosia juuri tämän vuoksi.
4. Varpaat
En mainitse varpaita samanlaisista esteettisistö syistä kuin aiempia ulkonäköni palasia. Millään missimittarilla pienet ja pulleat varpaani tuskin pärjäisivät. Mutta pidän niistä, koska varpaani ovat ehkä ruumiini ainoa, objektiivisestikin arvioiden pieni osa. :)
Olen sen verran tuore tulokas täällä blogimaailmassa, etten heti keksi, kenelle haastetta jatkaisin. Etenkin kun aika moni näyttää sen jo tehneen. Jokainen, joka haluaa, on täten haastettu minun nimissäni. :)
lauantai 21. toukokuuta 2011
Hallittua herkuttelua
Katsotaanpa eilisen ruokapäiväkirjaa:
Aamu
Elovena-välipalajuoma
Lounas
Talonpojansalaattia pieni annos
Rasvaton mansikkarahka
Kahvia
Vettä
Päivällinen
Kaksi tomaattia
Purjoa
Fetaa
Makrilli-file
Iltapala
Mangorahka (mango, Ehrmann-rahkaa, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)
Lisäksi
Light-limpparia
--
Voi riemu! Halusin jotenkin juhlistaa perjantaita ja arjen taittumista viikonloppuun. Mietin, mitä se "jotenkin" voisi olla jo ennen kuin astelin kaupan ovista sisään. Keksin haluavani kalaa - ruokaa, joka saa tavallisenkin aterian tuntumaan luksukselta. Mietin myös iltaherkkuja. Jos vähän suklaata tai jäätelöä tai leivoksia tai sipsiä...Tuttu mantra hyrräsi jo päässäni ja olin hyvällä alulla uskottelemaan itselleni, että jos nyt tämän kerran. Onneksi kuitenkin muistin erään suosikkini, josta olisi mahdollista yrittää tehdä edes hieman vähäkalorisempi: hedelmärahka! Ei käyttämälläni vaniljakastikemäärällä nyt mitään varsinaista terveysruokaa saatu aikaiseksi, mutta omatuntoani lämmitti tieto hallituista ja tietoisista päätöksistä. Herkuttelin hymyillen, koska tiesin tehneeni hyvän valinnan!
Aamu
Elovena-välipalajuoma
Lounas
Talonpojansalaattia pieni annos
Rasvaton mansikkarahka
Kahvia
Vettä
Päivällinen
Kaksi tomaattia
Purjoa
Fetaa
Makrilli-file
Iltapala
Mangorahka (mango, Ehrmann-rahkaa, vaahtoutuvaa vaniljakastiketta)
Lisäksi
Light-limpparia
--
Voi riemu! Halusin jotenkin juhlistaa perjantaita ja arjen taittumista viikonloppuun. Mietin, mitä se "jotenkin" voisi olla jo ennen kuin astelin kaupan ovista sisään. Keksin haluavani kalaa - ruokaa, joka saa tavallisenkin aterian tuntumaan luksukselta. Mietin myös iltaherkkuja. Jos vähän suklaata tai jäätelöä tai leivoksia tai sipsiä...Tuttu mantra hyrräsi jo päässäni ja olin hyvällä alulla uskottelemaan itselleni, että jos nyt tämän kerran. Onneksi kuitenkin muistin erään suosikkini, josta olisi mahdollista yrittää tehdä edes hieman vähäkalorisempi: hedelmärahka! Ei käyttämälläni vaniljakastikemäärällä nyt mitään varsinaista terveysruokaa saatu aikaiseksi, mutta omatuntoani lämmitti tieto hallituista ja tietoisista päätöksistä. Herkuttelin hymyillen, koska tiesin tehneeni hyvän valinnan!
perjantai 20. toukokuuta 2011
Sortumisia
Heti aluksi: Tervetuloa uusi lukija! Ihana tietää, että blogillani on muitakin lukijoita kuin omat silmäni.
Sitten asiaan. Eilinen oli tähänastisen työurani stressaavin päivä, jota jännitin etukäteen enemmän kuin pystyn edes kuvailemaan. Ehkä jotakin kertoo jännitystasosta herääminen kolmesti yön aikana kammottavaan jännityspainajaiseen. Pelkäsinkin jo etukäteen myös syömisiäni. Yleensä aina stressin lauetessa (hyvään tai pahaan) juhlistan tilannetta tai lohdutan itseäni syömällä - ja paljon!
Eilisen jännittäminen oli kaiken arvoista. Eilinen oli ehkä etukäteen pelätyin työpäiväni ikinä ja jälkikäteen ajateltuna parhaita ellei jopa paras työpäiväni koskaan. Mutta kaikki päivän aikana koettu jännitys tietenkin tuotti tuloksenaan ensiksi jomottavan päänsäryn ja sen liennyttyä Buranan voimasta myös kammottavan ahmimishalun.
Illan ruokavalioni olikin sitten hirmuinen:
100 grammaa valkohomejuustoa
Hesburgerin juustoateria
Salmiakkiaski
Pari desiä kaverin tekemää, rasvaista ja sokerista smoothieta
Ja näiden kaikkien päälle vielä kaikki päivän normaalit ateriat.
Ahdistus tuli jo syödessä.
Kun muhkea juustopala lillui kieleni päällä, tiesin jo silloin tehneeni väärin, mutta söin silti.
Miten tällaista tunnesyöpöttelyä voisi hillitä? Ei tietenkään olisi niin kauhistuttavaa, jos nyt kaikkien työpäivien työpäivänä sortuisi vaikka minkälaiseen mässäilyyn...Mutta kun minä sorrun kyllä ihan muulloinkin. Jotenkin pitäisi kyetä palkitsemaan ja kannustamaan itseään muuten kuin ruualla.
Tänäänkin sorruin patonkiin. Tuohon pehmeään, kuohkeaan, rapeakuoriseen vehnähöttöön. Ihan vain, koska on perjantai ja mennyt viikko väsyttää. Murmurmur.
Sitten asiaan. Eilinen oli tähänastisen työurani stressaavin päivä, jota jännitin etukäteen enemmän kuin pystyn edes kuvailemaan. Ehkä jotakin kertoo jännitystasosta herääminen kolmesti yön aikana kammottavaan jännityspainajaiseen. Pelkäsinkin jo etukäteen myös syömisiäni. Yleensä aina stressin lauetessa (hyvään tai pahaan) juhlistan tilannetta tai lohdutan itseäni syömällä - ja paljon!
Eilisen jännittäminen oli kaiken arvoista. Eilinen oli ehkä etukäteen pelätyin työpäiväni ikinä ja jälkikäteen ajateltuna parhaita ellei jopa paras työpäiväni koskaan. Mutta kaikki päivän aikana koettu jännitys tietenkin tuotti tuloksenaan ensiksi jomottavan päänsäryn ja sen liennyttyä Buranan voimasta myös kammottavan ahmimishalun.
Illan ruokavalioni olikin sitten hirmuinen:
100 grammaa valkohomejuustoa
Hesburgerin juustoateria
Salmiakkiaski
Pari desiä kaverin tekemää, rasvaista ja sokerista smoothieta
Ja näiden kaikkien päälle vielä kaikki päivän normaalit ateriat.
Ahdistus tuli jo syödessä.
Kun muhkea juustopala lillui kieleni päällä, tiesin jo silloin tehneeni väärin, mutta söin silti.
Miten tällaista tunnesyöpöttelyä voisi hillitä? Ei tietenkään olisi niin kauhistuttavaa, jos nyt kaikkien työpäivien työpäivänä sortuisi vaikka minkälaiseen mässäilyyn...Mutta kun minä sorrun kyllä ihan muulloinkin. Jotenkin pitäisi kyetä palkitsemaan ja kannustamaan itseään muuten kuin ruualla.
Tänäänkin sorruin patonkiin. Tuohon pehmeään, kuohkeaan, rapeakuoriseen vehnähöttöön. Ihan vain, koska on perjantai ja mennyt viikko väsyttää. Murmurmur.
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
Lihava nainen
Lihava nainen saa olla hauska. (Silloin hauskuus vain pitää ammentaa niistä läskeistä.)
Lihava nainen saa olla tyylikäs. (Sellaisella "selkeitä-värejä-ja-Kalevala-koru" -tyylillä.)
Lihava nainen saa olla luova. (Hassu kaapu päälle ja värejä räiskimään. Tai laulamaan oopperaa.)
Lihava nainen saa olla lempeä. (Niin kuin äiti on lempeä. Tai päiväkodin täti.)
Lihava nainen ei saa olla kaunis.
Lihava nainen ei saa olla seksikäs.
Lihava nainen ei saa olla liikunnallinen.
Lihava nainen ei saa olla älykäs.
Lihava nainen ei saa olla raskaana.
Lihava nainen ei saa olla urasuuntautunut.
Lihava nainen ei saa olla itseensä tyytyväinen.
.
.
.
Haluan laihtua ja sitten taas en. Haluan laihtua, koska koen, että pienempänä (huom.! eri asia kuin laihana) olisin tyytyväisempi itseeni. Toisaalta haluan puolustaa jokaisen lihavan naisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on ja olla uhallanikin laihtumatta grammaakaan. Uskon myös, että monille muillekin kuin minulle lihavuus aiheuttaa häpeää. Häpeää, joka juontaa juurensa oman itsen ulkopuolelle.
Häpeää, joka syntyy katseista ja eleistä ja lehtijutuista ja torjutuksi tulemisista ja ja ja ja...
Ilman sitä häpeää, lihava saisi laihduttaa aidosti oman itsensä takia. Siksi että haluaisi olla terveempi tai elää vanhemmaksi (tosin näistä molemmat ovat asioita, joita elämä ei lupaa yhdellekään laihallekaan). Mutta niin kauan kuin on ulkopuolelta ammennettua häpeää, on laihtumishalua, joka ei synny täysin omassa itsessä.
Minä koen olevani paljon asioita.
Olen nainen.
Olen oman alani ammattilainen ja työssäni varsin hyvä.
Olen ystävä, tytär, sisar.
Olen omalaatuinen sekoitus luonteenpiirteitäni.
Olen pohtija, analysoija, kyseenalaistaja.
Olen tuomenkukkien ihastelija, kevätpäivien rakastaja.
Olen herkkä ja kyyninen.
Olen farkku-tyttö ja hame-neito.
Olen matkustelija, tutkiskelija.
.
.
.
Ja kovin monille olen vain lihava nainen. Sen alle peittyy kaikki muu.
---
Aamu
Smoothie (kaupan)
Banaani
Välipala
Rasvaton mansikkarahka
Kahvia
Lounas
Tomaatti-vuohenjuustokeitto
Noin puoli desiä raejuustoa
Vettä
Kahvi
Suklaapala
Välipala
Noin desilitra tyrnimehua
Päivällinen
Risottoa (riisi, kana, sipuli, tomaatti, paprika)
Kivennäisvettä 0,33 l
Iltapala
Smoothie (mansikka, rasvaton maito, rahka)
---
Lihava nainen saa olla tyylikäs. (Sellaisella "selkeitä-värejä-ja-Kalevala-koru" -tyylillä.)
Lihava nainen saa olla luova. (Hassu kaapu päälle ja värejä räiskimään. Tai laulamaan oopperaa.)
Lihava nainen saa olla lempeä. (Niin kuin äiti on lempeä. Tai päiväkodin täti.)
Lihava nainen ei saa olla kaunis.
Lihava nainen ei saa olla seksikäs.
Lihava nainen ei saa olla liikunnallinen.
Lihava nainen ei saa olla älykäs.
Lihava nainen ei saa olla raskaana.
Lihava nainen ei saa olla urasuuntautunut.
Lihava nainen ei saa olla itseensä tyytyväinen.
.
.
.
Haluan laihtua ja sitten taas en. Haluan laihtua, koska koen, että pienempänä (huom.! eri asia kuin laihana) olisin tyytyväisempi itseeni. Toisaalta haluan puolustaa jokaisen lihavan naisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on ja olla uhallanikin laihtumatta grammaakaan. Uskon myös, että monille muillekin kuin minulle lihavuus aiheuttaa häpeää. Häpeää, joka juontaa juurensa oman itsen ulkopuolelle.
Häpeää, joka syntyy katseista ja eleistä ja lehtijutuista ja torjutuksi tulemisista ja ja ja ja...
Ilman sitä häpeää, lihava saisi laihduttaa aidosti oman itsensä takia. Siksi että haluaisi olla terveempi tai elää vanhemmaksi (tosin näistä molemmat ovat asioita, joita elämä ei lupaa yhdellekään laihallekaan). Mutta niin kauan kuin on ulkopuolelta ammennettua häpeää, on laihtumishalua, joka ei synny täysin omassa itsessä.
Minä koen olevani paljon asioita.
Olen nainen.
Olen oman alani ammattilainen ja työssäni varsin hyvä.
Olen ystävä, tytär, sisar.
Olen omalaatuinen sekoitus luonteenpiirteitäni.
Olen pohtija, analysoija, kyseenalaistaja.
Olen tuomenkukkien ihastelija, kevätpäivien rakastaja.
Olen herkkä ja kyyninen.
Olen farkku-tyttö ja hame-neito.
Olen matkustelija, tutkiskelija.
.
.
.
Ja kovin monille olen vain lihava nainen. Sen alle peittyy kaikki muu.
---
Aamu
Smoothie (kaupan)
Banaani
Välipala
Rasvaton mansikkarahka
Kahvia
Lounas
Tomaatti-vuohenjuustokeitto
Noin puoli desiä raejuustoa
Vettä
Kahvi
Suklaapala
Välipala
Noin desilitra tyrnimehua
Päivällinen
Risottoa (riisi, kana, sipuli, tomaatti, paprika)
Kivennäisvettä 0,33 l
Iltapala
Smoothie (mansikka, rasvaton maito, rahka)
---
tiistai 17. toukokuuta 2011
Selittelyn makua
Tänään ruokalista näytti pahemmalta kuin oli. Kyllä, kebabia ja kakkua ja limsaa - kaikkia niitä mahtuu joukkoon. Mutta nyt on koottujen selitysten vuoro:
Kebab-annos oli tietoinen valinta. Töiden vuoksi olin pakotettu syömään ulkona - tai jättämään lounaan kokonaan väliin. Koska jälkimmäinen johtaa kohdallani vain hallitsemattomaan ilta-ahmintaan, päätin rohkeasti astella kebab-ravintolaan. Jo ulko-ovella päätin, että kebabin lisukkeeksi ottaisin juuri riisiä. Ei riisi mitään terveysruokaa ole, mutta päihittää ranskalaiset tai kermaperunat. Kebabin kohdalla ansaitsin siis synninpäästön itseltäni.
Kakkupala on jo vaikeampi selitettävä. Äiti halusi tarjota iltapäiväkahvit, joten tartuin tilaisuuteen. Otin kakkupalan, koska se oli tarjolla. Tämä selitys ontuu, kakku rumentaa ruokapäiväkirjaani ansaitusti.
Limppariakin join ja kokonaista kaksi lasillista. Mutta olin oikeastaan aika ylpeä itsestäni, kun muistin turvautua light-versioon. En ole lainkaan varma, kannattaako keinotekoisia makeuttajia suosia luonnonmukaisen sokerin sijasta, mutta koska tällä hetkellä pidän kalorittomuutta tärkeämpänä kuin lisäaineettomuutta, tartun mieluiten ligth-nimikkeellä koristeltuun juomapulloon.
Tänään onnistuin välttämään pienen ja turhan napostelun. Toki kakkupala voidaan sellaiseksi laskea, mutta senkin syöminen oli selkeä, tarkasti määritelty hetki, ei sellainen ohikiitävä ja unohduksiin painuva tapahtumaketju, jonka alussa on mieliteko ja lopussa kasapäin naposteltuja herkkuja.
---
Aamu
Täysmehua noin desilitra
Puoli pulloa juotavaa, rasvatonta mansikkajogurttia
Välipala
Kahvi
Lounas
Kebab riisillä
Kivennäisvettä
Välipala
Pala juustokakkua
Kaksi lasillista light-limsaa
Iltapala
Uuniperuna täytteellä (kermaviiliä 2 dl, kinkkurouhetta, ruohosipulia, purjoa)
Kaksi lasillista smoothieta (ananasta, kiivi, täysmehua, puolikas banaani)
---
Kebab-annos oli tietoinen valinta. Töiden vuoksi olin pakotettu syömään ulkona - tai jättämään lounaan kokonaan väliin. Koska jälkimmäinen johtaa kohdallani vain hallitsemattomaan ilta-ahmintaan, päätin rohkeasti astella kebab-ravintolaan. Jo ulko-ovella päätin, että kebabin lisukkeeksi ottaisin juuri riisiä. Ei riisi mitään terveysruokaa ole, mutta päihittää ranskalaiset tai kermaperunat. Kebabin kohdalla ansaitsin siis synninpäästön itseltäni.
Kakkupala on jo vaikeampi selitettävä. Äiti halusi tarjota iltapäiväkahvit, joten tartuin tilaisuuteen. Otin kakkupalan, koska se oli tarjolla. Tämä selitys ontuu, kakku rumentaa ruokapäiväkirjaani ansaitusti.
Limppariakin join ja kokonaista kaksi lasillista. Mutta olin oikeastaan aika ylpeä itsestäni, kun muistin turvautua light-versioon. En ole lainkaan varma, kannattaako keinotekoisia makeuttajia suosia luonnonmukaisen sokerin sijasta, mutta koska tällä hetkellä pidän kalorittomuutta tärkeämpänä kuin lisäaineettomuutta, tartun mieluiten ligth-nimikkeellä koristeltuun juomapulloon.
Tänään onnistuin välttämään pienen ja turhan napostelun. Toki kakkupala voidaan sellaiseksi laskea, mutta senkin syöminen oli selkeä, tarkasti määritelty hetki, ei sellainen ohikiitävä ja unohduksiin painuva tapahtumaketju, jonka alussa on mieliteko ja lopussa kasapäin naposteltuja herkkuja.
---
Aamu
Täysmehua noin desilitra
Puoli pulloa juotavaa, rasvatonta mansikkajogurttia
Välipala
Kahvi
Lounas
Kebab riisillä
Kivennäisvettä
Välipala
Pala juustokakkua
Kaksi lasillista light-limsaa
Iltapala
Uuniperuna täytteellä (kermaviiliä 2 dl, kinkkurouhetta, ruohosipulia, purjoa)
Kaksi lasillista smoothieta (ananasta, kiivi, täysmehua, puolikas banaani)
---
maanantai 16. toukokuuta 2011
Miksi?
Miksi haluan laihtua?
Yritän tosissani etsiä vastausta tuohon kysymykseen. Periaatteessa haluaisin nimittäin olla tyytyväinen lihava. Lihava, joka rakastaisi itseään ja jokaista kiloaan eikä tuntisi tarvetta pienentyä.
Mutta minä olen lihava, jota kilot hävettävät. Esimerkiksi tänään olin eräässä tilaisuudessa, jossa istuttiin kapeilla penkkiriveillä kylki kyljessä muiden kanssa. Valitsin päätypaikan (valitsen aina pääty- ja käytäväpaikkoja), ja tursuilin puoliksi yli tuolistani. Istuin työkaverin vieressä ja häpesin, koska tunsin itseni niin isoksi. Istuessa maha puristuu farkkujen vyötärön yläpuolelle vähemmän esteettiseksi kummuksi eikä jalkaakaan pysty nostamaan toisen päälle (en ole pystynyt siihen koskaan).
Haluan laihtua, jotta voisin epäolennaisuuksien (ulkonäköni ja kiloni) sijasta keskittyä olennaiseen - mitä se milloinkin olisi. Kun juhlissa kamera lähestyy, en halua ensimmäisenä pohtia kaksoisleukaa tai vatsamakkaroita. Kun olen hierojalla, en halua miettiä, miten ällöttävänä hän selkämuhkujani varmasti pitää.
Haluan laihtua ollakseni tyytyväinen itseeni. En etsi varsinaisesti laihuutta, oma kauneusihanteeni on pehmeämpi. Mutta pakko se on myöntää: ei tällainen sairaalloinen lihavuus nättiä ole - ei vaikka vetäisi vatsan sisään ja nostaisi leukaa. Jos laihtuminen toisi myös lisäelinvuosia tai terveyttä, ottaisin ne riemulla vastaan. Mutta ikävä kyllä ne eivät ole tärkeimpiä motivaatiotekijöitä nykyisessä elämäntilanteessani. Ehkä olen liian nuori ollakseni aidosti huolissani terveydestäni.
Tämän viikon tavoite: juominen. Ruumiini kaipaa nestettä, sitä sille on annettava.
--
Aamupala
Noin 2 dl smoothieta (maustamaton rasvaton jogurtti, mansikoita, banaani, granaattiomenamehua)
Kahvia
Välipala
Kahvi
Banaani
Lounas
Pyttipannua
Vettä
Päivällinen
Noin 2 dl nuudeleita
Noin 200 g broileria
Valmiskastiketta (valkosipuli-chili)
Noin 0,5 dl raejuusto
Desin verran granaattiomenamehua
Kivennäisvettä
Ilta
Fruitie (tyrnimehua, ananasta, mansikoita, banaani)
Kivennäisvettä
--
Yritän tosissani etsiä vastausta tuohon kysymykseen. Periaatteessa haluaisin nimittäin olla tyytyväinen lihava. Lihava, joka rakastaisi itseään ja jokaista kiloaan eikä tuntisi tarvetta pienentyä.
Mutta minä olen lihava, jota kilot hävettävät. Esimerkiksi tänään olin eräässä tilaisuudessa, jossa istuttiin kapeilla penkkiriveillä kylki kyljessä muiden kanssa. Valitsin päätypaikan (valitsen aina pääty- ja käytäväpaikkoja), ja tursuilin puoliksi yli tuolistani. Istuin työkaverin vieressä ja häpesin, koska tunsin itseni niin isoksi. Istuessa maha puristuu farkkujen vyötärön yläpuolelle vähemmän esteettiseksi kummuksi eikä jalkaakaan pysty nostamaan toisen päälle (en ole pystynyt siihen koskaan).
Haluan laihtua, jotta voisin epäolennaisuuksien (ulkonäköni ja kiloni) sijasta keskittyä olennaiseen - mitä se milloinkin olisi. Kun juhlissa kamera lähestyy, en halua ensimmäisenä pohtia kaksoisleukaa tai vatsamakkaroita. Kun olen hierojalla, en halua miettiä, miten ällöttävänä hän selkämuhkujani varmasti pitää.
Haluan laihtua ollakseni tyytyväinen itseeni. En etsi varsinaisesti laihuutta, oma kauneusihanteeni on pehmeämpi. Mutta pakko se on myöntää: ei tällainen sairaalloinen lihavuus nättiä ole - ei vaikka vetäisi vatsan sisään ja nostaisi leukaa. Jos laihtuminen toisi myös lisäelinvuosia tai terveyttä, ottaisin ne riemulla vastaan. Mutta ikävä kyllä ne eivät ole tärkeimpiä motivaatiotekijöitä nykyisessä elämäntilanteessani. Ehkä olen liian nuori ollakseni aidosti huolissani terveydestäni.
Tämän viikon tavoite: juominen. Ruumiini kaipaa nestettä, sitä sille on annettava.
--
Aamupala
Noin 2 dl smoothieta (maustamaton rasvaton jogurtti, mansikoita, banaani, granaattiomenamehua)
Kahvia
Välipala
Kahvi
Banaani
Lounas
Pyttipannua
Vettä
Päivällinen
Noin 2 dl nuudeleita
Noin 200 g broileria
Valmiskastiketta (valkosipuli-chili)
Noin 0,5 dl raejuusto
Desin verran granaattiomenamehua
Kivennäisvettä
Ilta
Fruitie (tyrnimehua, ananasta, mansikoita, banaani)
Kivennäisvettä
--
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Sunnuntaijuttua - pelkkää huttua?
Ensin jumitti blogipalvelu, sitten minä. Siksi pari päivää on kulunut blogihiljaisuudessa. Olen myös unohtanut (tai paremminkin "unohtanut") ruokapäiväkirjani. Huomenna palaan asiaan! Aion vielä jatkaa ruokapäiväkirjojeni lempeää tarkastelua - en ole sitä vielä koskaan aikaisemmin tehnyt. Monia muita kokeiluja tielläni pienemmäksi on ollut.
Olin vielä ala-asteikäinen, kun ensimmäisen kerran marssin Painonvartijoihin äidin käsipuolessa. Muutaman pv-kokeilun paras tulos taisi olla miinus viisi kiloa - jotka tulivat aikanaan tuplaten takaisin. Olen myös laskenut kaloreita, harrastanut ihan vain silmämääräistä ruoan vähentämistä ja tänä keväänä innostuin hetkellisesti karppaamisestakin.
Nyt yritän kirjoittaa ruokapäiväkirjojani, olla rehellinen itselleni ja ajan kanssa etsiä heikkouksiani. Tiedän, tiedän: laatu ja määrä. Siinä pari "pientä" juttua, jotka tökkivät ruokavaliossani. Mutta oikeastaan olen kiinnostuneempi siitä, miksi esimerkiksi kierrän kauppareissulla varsin mainiosti kauppalista tukenani terveelliseltä tuotteelta toiselle, kunnes juuri ennen kassaa näen suklaapatukkatarjouksen ja nappaan pari patukkaa matkaani, vaikka tiedän, etten pysty kieltäytymään jo olemassa olevista houkutuksista enää kotona. Minua kiinnostaa myös, miksi en niistä pysty kieltäytymään. Miksi itsekurini on heikko? Vai onko sen heikkous vain kuvitelmaa? Ja miten itsekuriaan voisi kehittää?
Toisaalta koitan opetella myös lempeyttä itseäni kohtaan. Esimerkiksi tänään ruokalistani on sisältänyt suklaata, täysmehua, marjarahkaa, pähkinöitä, kermaperunoita, pyttipannua...Mutta sen sijaan että ruoskisin itseäni itsestään selvästi kyseenalaisista (vääristä) ruokavalinnoista, etsin sen hopeareunuksen ukkospilveni laidoilta: Tein pyttipannuni itse. Vältin miljuunamiljuuna lisäainetta ja muuta mörköä. Olkoonkin, ettei itse tekeminen tehnyt pyttäristäni mitään terveyspöperöä, oli se ainakin puhdasta.
Olen jonkin verran lueskellut elämäntapamuutosblogeja ja -sivustoja ja huomannut, että Patrik Borgin ajatukset herättävät monissa ihastusta? Olen jotenkin ohittanut Borgin luomalla hänestä "taas-joku-laihapoika-yrittää-saada-läskit-muijat-ruotuun" -illuusion, mutta näinpä ei taidakaan olla? Kannattaako Borgin teoksiin tutustua?
Olin vielä ala-asteikäinen, kun ensimmäisen kerran marssin Painonvartijoihin äidin käsipuolessa. Muutaman pv-kokeilun paras tulos taisi olla miinus viisi kiloa - jotka tulivat aikanaan tuplaten takaisin. Olen myös laskenut kaloreita, harrastanut ihan vain silmämääräistä ruoan vähentämistä ja tänä keväänä innostuin hetkellisesti karppaamisestakin.
Nyt yritän kirjoittaa ruokapäiväkirjojani, olla rehellinen itselleni ja ajan kanssa etsiä heikkouksiani. Tiedän, tiedän: laatu ja määrä. Siinä pari "pientä" juttua, jotka tökkivät ruokavaliossani. Mutta oikeastaan olen kiinnostuneempi siitä, miksi esimerkiksi kierrän kauppareissulla varsin mainiosti kauppalista tukenani terveelliseltä tuotteelta toiselle, kunnes juuri ennen kassaa näen suklaapatukkatarjouksen ja nappaan pari patukkaa matkaani, vaikka tiedän, etten pysty kieltäytymään jo olemassa olevista houkutuksista enää kotona. Minua kiinnostaa myös, miksi en niistä pysty kieltäytymään. Miksi itsekurini on heikko? Vai onko sen heikkous vain kuvitelmaa? Ja miten itsekuriaan voisi kehittää?
Toisaalta koitan opetella myös lempeyttä itseäni kohtaan. Esimerkiksi tänään ruokalistani on sisältänyt suklaata, täysmehua, marjarahkaa, pähkinöitä, kermaperunoita, pyttipannua...Mutta sen sijaan että ruoskisin itseäni itsestään selvästi kyseenalaisista (vääristä) ruokavalinnoista, etsin sen hopeareunuksen ukkospilveni laidoilta: Tein pyttipannuni itse. Vältin miljuunamiljuuna lisäainetta ja muuta mörköä. Olkoonkin, ettei itse tekeminen tehnyt pyttäristäni mitään terveyspöperöä, oli se ainakin puhdasta.
Olen jonkin verran lueskellut elämäntapamuutosblogeja ja -sivustoja ja huomannut, että Patrik Borgin ajatukset herättävät monissa ihastusta? Olen jotenkin ohittanut Borgin luomalla hänestä "taas-joku-laihapoika-yrittää-saada-läskit-muijat-ruotuun" -illuusion, mutta näinpä ei taidakaan olla? Kannattaako Borgin teoksiin tutustua?
torstai 12. toukokuuta 2011
Oivallusten äärellä
Ruokailut eivät näytä yhtään sen paremmilta kuin eilenkään, mutta oikeastaan en edes ryve itsesäälin aallokoissa. Tämä koko viikkohan on pyhitetty juuri ruokailutapojeni kartottamiselle - ja vaikka seuraavakin viikko saa sujua samaan malliin, jos siitä jotakin iloa on. Ja nyt näyttäisi olevan. Olen nimittäin tehnyt havaintoja ylensyönnistäni:
1. Tilaisuus tekee varkaan. Eilen ja tänään olen napostellut salmiakkia ja pähkinöitä - koska ne nyt kätevästi ovat olleet käsillä. Salmiakit tai pähkinät eivät ole olleet minun itseni hankkimia, mutta toki vastaan itsekuristani ihan omissa nimissäni. Sama juttu sopii tämänpäiväiseen pulla+mehu -välipalaan. Se nyt vain sattui olemaan tarjolla. En edes pidä pullasta, mutta kun se kuului koulutuspäivän ohjelmaan ja oli niin houkuttelevan tuoksuinen ja vieläpä ilmainen. Niinpä niin.
2. Väsymys saa syömään holtittomasti. Työni on ajoittain sekä älyllisesti että sosiaalisemotionaalisesti kuormittavaa. Kun takana on tarpeeksi pitkä ja rankka päivä, tekee mieli syödä - ja paljon. Mieluiten väsyneenä syö jotakin lohduttavan makeaa tai rasvaista tai pehmeää...Porkkana ei vain helli uupunutta sielua suklaan tavoin; näin ainakin tunnun ajattelevan.
Kaksi havaintoani ovat toki ilmeisen tuttuja suurimmalle osalle painonsa kanssa kamppailevista. Ne ovat sellaisia itsestäänselvyyksiä, joita lihavan naisen ei kai kannattaisi enää pahemmin huudella. Huutaneet ovat jo monet aiemmin. Mutta koska tämä on minun blogini ja minun tutkimusretkeni, kirjoitan tyyperryttävän yksinkertaisistakin oivalluksista, jos ne vain viitoittavat tietäni pienemmäksi.
----
Aamupala
Iso lasillinen tuoremehua
Kaksi viipaletta jälkiuunileipää
Kaksi siivua juusto
Neljä siivua ohuenohutta keittokinkkua
Lounas
Noin 1,5 dl perunamuusia
Neljä pientä lihapullaa + kastike
Salaattia, tomaattia, punajuurta
Vettä
Kahvi
Välipala
Pulla
Mehua lasillinen
Fenix-juoma (piristävä)
Päivällinen
Noin 1,5 dl makaronia
Noin 3 dl tomaattipohjaista jauhelihakastiketta
Lasillinen tuoremehua
Iltapala
Sokeriton valmissmoothie 250 ml
Noin 1,5 dl Pepsi Maxia
Lisäksi
Viipale lihahyytelöä
Salmiakkia - paljon
Kaksi kourallista maapähkinöitä
....
ps. Tervetuloa blogini ensimmäiset lukijat! Hauska huomata, että sanani eivät vain häviä bittiavaruuteen.
1. Tilaisuus tekee varkaan. Eilen ja tänään olen napostellut salmiakkia ja pähkinöitä - koska ne nyt kätevästi ovat olleet käsillä. Salmiakit tai pähkinät eivät ole olleet minun itseni hankkimia, mutta toki vastaan itsekuristani ihan omissa nimissäni. Sama juttu sopii tämänpäiväiseen pulla+mehu -välipalaan. Se nyt vain sattui olemaan tarjolla. En edes pidä pullasta, mutta kun se kuului koulutuspäivän ohjelmaan ja oli niin houkuttelevan tuoksuinen ja vieläpä ilmainen. Niinpä niin.
2. Väsymys saa syömään holtittomasti. Työni on ajoittain sekä älyllisesti että sosiaalisemotionaalisesti kuormittavaa. Kun takana on tarpeeksi pitkä ja rankka päivä, tekee mieli syödä - ja paljon. Mieluiten väsyneenä syö jotakin lohduttavan makeaa tai rasvaista tai pehmeää...Porkkana ei vain helli uupunutta sielua suklaan tavoin; näin ainakin tunnun ajattelevan.
Kaksi havaintoani ovat toki ilmeisen tuttuja suurimmalle osalle painonsa kanssa kamppailevista. Ne ovat sellaisia itsestäänselvyyksiä, joita lihavan naisen ei kai kannattaisi enää pahemmin huudella. Huutaneet ovat jo monet aiemmin. Mutta koska tämä on minun blogini ja minun tutkimusretkeni, kirjoitan tyyperryttävän yksinkertaisistakin oivalluksista, jos ne vain viitoittavat tietäni pienemmäksi.
----
Aamupala
Iso lasillinen tuoremehua
Kaksi viipaletta jälkiuunileipää
Kaksi siivua juusto
Neljä siivua ohuenohutta keittokinkkua
Lounas
Noin 1,5 dl perunamuusia
Neljä pientä lihapullaa + kastike
Salaattia, tomaattia, punajuurta
Vettä
Kahvi
Välipala
Pulla
Mehua lasillinen
Fenix-juoma (piristävä)
Päivällinen
Noin 1,5 dl makaronia
Noin 3 dl tomaattipohjaista jauhelihakastiketta
Lasillinen tuoremehua
Iltapala
Sokeriton valmissmoothie 250 ml
Noin 1,5 dl Pepsi Maxia
Lisäksi
Viipale lihahyytelöä
Salmiakkia - paljon
Kaksi kourallista maapähkinöitä
....
ps. Tervetuloa blogini ensimmäiset lukijat! Hauska huomata, että sanani eivät vain häviä bittiavaruuteen.
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Hupsis...
Tänään en ehdi muuta, vain juuri ja juuri ruokalistani kirjaamaan. Tästä sitä kirjoitettavaa taas löytyisikin. Myöhemmin sitten.
--
Aamu
Eilisillan smoothieta
Kahvi
Välipala
Skyr-rahka
Fani-pala (sortuminen nro 1...Tajusin vasta, kun suklaanamu oli jo suussa!)
Lounas
Jauhelihakeitto
Tuoretta ananasta
Päivällinen
Lasagne
Kaksi siivua lihahyytelöä
Kivennäisvettä
Lisäksi
Salmiakkia kourallinen
Maapähkinöitä kaksi kourallista
Tervalakua puoli kourallista
Pepsi Maxia
--
Eipä se julkihäpeä kauas kantanut! Mutta pieni ilo: En ostanut kaupassa jäätelöä, vaikka teki mieli.
--
Aamu
Eilisillan smoothieta
Kahvi
Välipala
Skyr-rahka
Fani-pala (sortuminen nro 1...Tajusin vasta, kun suklaanamu oli jo suussa!)
Lounas
Jauhelihakeitto
Tuoretta ananasta
Päivällinen
Lasagne
Kaksi siivua lihahyytelöä
Kivennäisvettä
Lisäksi
Salmiakkia kourallinen
Maapähkinöitä kaksi kourallista
Tervalakua puoli kourallista
Pepsi Maxia
--
Eipä se julkihäpeä kauas kantanut! Mutta pieni ilo: En ostanut kaupassa jäätelöä, vaikka teki mieli.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Häpeämällä hoikaksi?
Ihmisen psyke on kiehtova: Tänään jokaisen ruokavalinnan kohdalla olen ollut tietoinen blogista ja ruokapäiväkirjasta. Pelkkä tieto siitä, että jokainen suupala kirjataan julman rehellisesti ylös, ohjaa oikeisiin valintoihin. Eilisessä tekstissäni vilahti pariinkin kertaan sana häpeä. Minun ja ruoan suhde on häpeällä kuorrutettu. Häpeää välttääkseni olen tehnyt edes hieman parempia ruokavalintoja tänään.
Häpeän sitä, miten paljon syön. Minä voin syödä helposti perhepizzan - yksin. Häpeän sitä, miten syön. Syön hallitusti ja hillitysti muiden seurassa. Työpaikalla lounastauolla evääni ovat usein esimerkillisen terveellisiä. Mutta kun työpäivän päälle kurvaisen kaupan pihaan, lastaan kasseihini sipsejä, jäätelöä, juustoja, suklaata...lista on loputon. Syön sekä laadullisesti että määrällisesti väärin - ja häpeän. En ole niitä lihavia, jotka eivät voi syödä muiden nähden; minulle kyllä maistuu. Mutta voi niitä määriä! Miten normaalisti syönkään ystävien tai työtovereiden edessä! Perheen parissa saatan jo päästää demonini osin valloilleen, yksinäisyydessä ne suorastaan vaativat uutta hampurilaisateriaa tai suklaamoussekulhollista.
Häpeä on niin läpitunkeva osa ruokailujani, että sen varjolla tämä päivä on ollut jo piirun verran eilistä parempi ruoan osalta. Häpeän jopa anonyymisti. Vaikka häpeä tänään onkin ollut positiivinen persuksille potkija, yksi pienentymisprojektini isoimpia haasteita lienee häpeän päihittäminen
-----------------------------------------------
Aamu
Mangosmoothie (noin 1,5 dl omenatuoremehua, puolikas mango ja banaani, mangojogurttia pari desiä)
Kahvi
Lounas
Skyr-rahka
Päivällinen
Pastaa noin 1,5 dl
Tomaattipohjaista jauhelihakastiketta
Raejuusto noin 200 g
Iltapala
Smoothie (kahden appelsiinin mehu, tuoretta ananasta, maustamatonta jogurttia)
Lisäksi
Pepsi Maxia
-------------------------------------------------------
ps. Kävin tänään lenkillä! Tai käynhän toki joka päivä, sen verran että koiruus saa tehtyä tarpeensa. Mutta tänään kiersimme kortteleita oikein kunnolla - puoli tuntia oli täyttynyt tavoiteaikani. Oi iloa!
Häpeän sitä, miten paljon syön. Minä voin syödä helposti perhepizzan - yksin. Häpeän sitä, miten syön. Syön hallitusti ja hillitysti muiden seurassa. Työpaikalla lounastauolla evääni ovat usein esimerkillisen terveellisiä. Mutta kun työpäivän päälle kurvaisen kaupan pihaan, lastaan kasseihini sipsejä, jäätelöä, juustoja, suklaata...lista on loputon. Syön sekä laadullisesti että määrällisesti väärin - ja häpeän. En ole niitä lihavia, jotka eivät voi syödä muiden nähden; minulle kyllä maistuu. Mutta voi niitä määriä! Miten normaalisti syönkään ystävien tai työtovereiden edessä! Perheen parissa saatan jo päästää demonini osin valloilleen, yksinäisyydessä ne suorastaan vaativat uutta hampurilaisateriaa tai suklaamoussekulhollista.
Häpeä on niin läpitunkeva osa ruokailujani, että sen varjolla tämä päivä on ollut jo piirun verran eilistä parempi ruoan osalta. Häpeän jopa anonyymisti. Vaikka häpeä tänään onkin ollut positiivinen persuksille potkija, yksi pienentymisprojektini isoimpia haasteita lienee häpeän päihittäminen
-----------------------------------------------
Aamu
Mangosmoothie (noin 1,5 dl omenatuoremehua, puolikas mango ja banaani, mangojogurttia pari desiä)
Kahvi
Lounas
Skyr-rahka
Päivällinen
Pastaa noin 1,5 dl
Tomaattipohjaista jauhelihakastiketta
Raejuusto noin 200 g
Iltapala
Smoothie (kahden appelsiinin mehu, tuoretta ananasta, maustamatonta jogurttia)
Lisäksi
Pepsi Maxia
-------------------------------------------------------
ps. Kävin tänään lenkillä! Tai käynhän toki joka päivä, sen verran että koiruus saa tehtyä tarpeensa. Mutta tänään kiersimme kortteleita oikein kunnolla - puoli tuntia oli täyttynyt tavoiteaikani. Oi iloa!
maanantai 9. toukokuuta 2011
Rakas ruokapäiväkirja
Yritän lähestyä ruokailutottumuksiani ihan uudesta suunnasta: brutaalin rehellisen ruokapäiväkirjan viitoittamana. Tavoitteena on viikon ajan kirjata ylös kaikki, mitä nykyiseen, ilmeisen epäterveelliseen, ruokavaliooni kuuluu. Ehkä todella on aika katsoa totuutta silmiin, etsiä kukkuraisen lautasen reunat?
Kun katson ruokapäiväkirjaani, ällöttää. Minäkö tuon kaiken syön? Minä, joka teoriassa kyllä tiedän, millainen on terveellinen aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala...Ja silti mätän itseeni herkkurahkoja, jäätelöä, suklaata, pizzaa, tuoremehua...yhtenä ja samana päivänä!! Ja ei, ei tänään ollut mitenkään erityisen raskas tai vaativa päivä, päinvastoin. Tänään oli vain yksi tavallinen maanantai, yksi tavallinen arkinen päivä alle kolmekymppisen suomalaisnaisen elämässä. Voi huokaus ja häpeä.
Toisaalta haluan olla myös positiivinen ja ylpeä itsestäni. Aamulla en ostanut konditoriasta leivoksia, vaikka meninkin ystävän luo kahville - sen sijaan vein kaupasta karjalanpiirakat ja muut aamiaistarpeet mukanani. Ja illalla söin sekä kasviksi että hedelmiä, vaikka etenkin ensimmäisten kanssa taistelen päivittäin. Pieniä askelia, pieniä askelia...sen kun muistaisi.
---
Aamu
Kaksi karjalanpiirakkaa
Sipaisu margariinia piirakoille
Kaksi lasia tuoremehua
Rahkavaahto
Tee
Lounas
Viipale kotitekoista pizzaa
Kahvi
Päivällinen
Lautasellinen italianpataa
Tuoremehulasillinen
Noin 1,5 desilitraa mansikkajäätelöä
Pullasiivu
Iltapala
Kanasalaatti (kaksi rintafilettä, salaattia, kirsikkatomaatteja, viipale kermajuustoa, sipulia)
Mangosmoothie (puolikas mango, mangojogurttia, puolikas banaani, omenamehua)
Lisäksi
Kahvikupillinen
Simalasillinen
Yksi suklaakonvehti
Puolikas mehujää (Meinasin jättää kirjaamatta, kun kaikki tähän mennessä listattu sai jo tuntemaan pahaa oloa ja häpeää.)
Kun katson ruokapäiväkirjaani, ällöttää. Minäkö tuon kaiken syön? Minä, joka teoriassa kyllä tiedän, millainen on terveellinen aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala...Ja silti mätän itseeni herkkurahkoja, jäätelöä, suklaata, pizzaa, tuoremehua...yhtenä ja samana päivänä!! Ja ei, ei tänään ollut mitenkään erityisen raskas tai vaativa päivä, päinvastoin. Tänään oli vain yksi tavallinen maanantai, yksi tavallinen arkinen päivä alle kolmekymppisen suomalaisnaisen elämässä. Voi huokaus ja häpeä.
Toisaalta haluan olla myös positiivinen ja ylpeä itsestäni. Aamulla en ostanut konditoriasta leivoksia, vaikka meninkin ystävän luo kahville - sen sijaan vein kaupasta karjalanpiirakat ja muut aamiaistarpeet mukanani. Ja illalla söin sekä kasviksi että hedelmiä, vaikka etenkin ensimmäisten kanssa taistelen päivittäin. Pieniä askelia, pieniä askelia...sen kun muistaisi.
---
Aamu
Kaksi karjalanpiirakkaa
Sipaisu margariinia piirakoille
Kaksi lasia tuoremehua
Rahkavaahto
Tee
Lounas
Viipale kotitekoista pizzaa
Kahvi
Päivällinen
Lautasellinen italianpataa
Tuoremehulasillinen
Noin 1,5 desilitraa mansikkajäätelöä
Pullasiivu
Iltapala
Kanasalaatti (kaksi rintafilettä, salaattia, kirsikkatomaatteja, viipale kermajuustoa, sipulia)
Mangosmoothie (puolikas mango, mangojogurttia, puolikas banaani, omenamehua)
Lisäksi
Kahvikupillinen
Simalasillinen
Yksi suklaakonvehti
Puolikas mehujää (Meinasin jättää kirjaamatta, kun kaikki tähän mennessä listattu sai jo tuntemaan pahaa oloa ja häpeää.)
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Pullero pieneksi
Hei, olen Pullero. Puolivälissä kohti kolmeakymmentä, paino lienee sama kuin ikäkin, kunhan ykkösen lisää eteen. Painan siis paljon. Niin paljon, etten vielä uskalla käydä vaa'alla. Olen painanut paljon aina. Peruskoulun lopussa jo poksahti sata rikki.
Haluaisin laihtua mutta en laihduttaa. Yritänkin edetä pienin askelin. Jos ei joka ilta herkkuja, jos ei tylsyyden tai yksinäisyyden tai ärtymyksen vuoksi syötyjä suklaalevyjä, hampurilaisia tai sipsipusseja aivan niin usein. Ja jos pyrkisin terveelliseen aamupalaan. Joka aamu. Vaikka hedelmä-/marjasmoothieen, niistä kun pidän. Eivät vaadi edes sokeria seurakseen.
Näillä aloitan. Ja hieman aiempaa pidemmillä lenkeillä koiran kanssa. Tämä ei vaadi paljoa: vartista kahteenkymmeneen minuuttiin, puolestatunnista kolmeen varttiin. Onnistuisinkohan?
Tavoitteita? Onko niitä? Haluaisin painaa alle sata kiloa. Vielä joskus. Blogin nimi on mahtipontinen - en usko koskaan laihtuvani pieneksi, mutta jos pienemmäksi.
Haluaisin laihtua mutta en laihduttaa. Yritänkin edetä pienin askelin. Jos ei joka ilta herkkuja, jos ei tylsyyden tai yksinäisyyden tai ärtymyksen vuoksi syötyjä suklaalevyjä, hampurilaisia tai sipsipusseja aivan niin usein. Ja jos pyrkisin terveelliseen aamupalaan. Joka aamu. Vaikka hedelmä-/marjasmoothieen, niistä kun pidän. Eivät vaadi edes sokeria seurakseen.
Näillä aloitan. Ja hieman aiempaa pidemmillä lenkeillä koiran kanssa. Tämä ei vaadi paljoa: vartista kahteenkymmeneen minuuttiin, puolestatunnista kolmeen varttiin. Onnistuisinkohan?
Tavoitteita? Onko niitä? Haluaisin painaa alle sata kiloa. Vielä joskus. Blogin nimi on mahtipontinen - en usko koskaan laihtuvani pieneksi, mutta jos pienemmäksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)