Lauantaina oli juhlia yhdellä jos toisellakin, mutta painonpudotukseni osalta juhlaan ei ole aihetta. Ryhtiliikkeen aika on tullut, ehdottomasti. Ryhtiliikkeen tekeminen ei vain ole kovin helppoa, kun tuntuu, että vähintään joka toinen sosiaalinen tilanne rakentuu ruuan ympärille. Ja tällainen ihmisnarkkari kun olen, en suostu ajamaan sosiaalista elämäänikään alas - edes kilojen tähden.
Olen miettinyt viime aikoina kilojani paljon. Etenkin siksi, etten oikein ymmärrä, kuinka voin tietää, että pienenemisen on alettava, mutta en käytännössä onnistu hyödyntämään tietojani. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että harvan lihavan painonpudotus kärsii tiedon puutteesta.
Kesä saa muistamaan aivan uudella tavalla muutamia laihtumaan motivoivia seikkoja. Ensinnäkin on hameet. Nuo kesäpäivien sopivan viileät ja kevyet vaatekappaleet, joihin sonnustautuessaan voi riemuita naisellisuudestaan koko sielullaan. Mutta hameen alla piilee odottamaton vaara: reidet! Mitä antaisinkaan, jos en joutuisi kuumina kesäpäivinä, niinä hamepäivinä, valitsemaan rikki palavien reisien ja mummohenkisten "pyöräilyshortsien" väliltä. Oikeastaan meni monen monta kesää, että ymmärsin jälkimmäisen olevan edes vaihtoehto. Mutta vaikka punaiset ja kipeät sisäreidet ovat vältettävissä, vielä mieluummin vetäisin hamosen päälleni vailla ensimmäistäkään reisihuolta.
Toinen kesän mukanaan tuoma motivaatiotekijä liittyy matkustamiseen. Rakastan ulkomaanmatkailua. Aina aiemmin tärkein tekijä matkaa suunniteltaessa oli kohde tai hinta. Kunnes kipusin puolisen vuotta sitten koneeseen, jonka turvavyö ei yltänytkään ympärilleni. Ja saman henkisen helvetin koin kaksi kuukautta myöhemmin eri yhtiön koneessa. Sattumasta ei siis ollut kyse! Minusta on vain tullut lopullisesti liian iso. Nyt joudun miettimään kesälomakohteeni lentokoneen ehdoilla (Mistä löytyvät tarpeeksi pitkät vyöt?). Joudun niin ikään matkaseuraksi valitsemaan joko ylhäisen yksinäisyyden tai perheenjäsenen, sillä ystävät, jotka yleensä ovat matkassani, eivät kyllä saa nähdä alennustilaani, jos joudun jälleen jatkopalan turvavyöhön pyytämään. Häpeä on sietämätön kumppani.
Tavallaan lentokoneista ja matkustamisesta voisin saada mukavan konkreettisen ja suht nopeasti saavutettavankin tavoitteen. Vyöt eivät olleet kovin paljon liian lyhyitä, joten niiden väliin saattaisi kyetä melko lyhyessäkin ajassa sujahtamaan...
Valitettavasti olen itsekin huomannut katkerasti tuon, ettei se tieto aina johda toimintaan... Noh, ajan kanssa ;)
VastaaPoistaPyöräilyshortsit voi vaihtaa alushamehousuihin! (en tiedä onko tämä se oikea nimitys?) Olen itse joskus tilannut Ellokselta ja voisin kuvitella, että löytyisi joistain "hyvinvarustelluista" alusvaateliikkeistäkin. Vaikka Lorellaa dissaan muuten niin suuren koon alusvaatteissa löytyy yleensä ihan hyvä valikoima, jos lompakko kestää... Tokihan nekin kapistukset hirmu helteillä hiostaa, mutta yleensä ovat "alusvaatekangasta", joten ovat kepeät ja mukavat :)
Lisäpalan pyytäminen turvavyöhön lentokoneessa on kyllä hieman nöyryyttävää, mutta rohkeasti vaan ihankun pyytäisit vaikka tyynyä ;) Ainakin itse olen asiallisesti pyydettäessa saanut sen kohtuu huomaamattomasti tarjoiltuna ja kun sen on saanut paikalleen, niin eipä sitä muut huomaa.
Kiitos vinkistä alushamehousujen suhteen - täytyypi tarkistaa, mistä, millaisia ja mihin hintaan niitä saa. :)
VastaaPoistaItsekin olen siis kahdesti joutunut lisäpalaa pyytämään. Toisella kerralla olin liikenteessä yksin, toisella kerralla matkaseuralainen oli oma äitini. Koinkin jatkopalan pyytämisen kyseisissä tilanteissa ikäväksi mutta siedettäväksi - ja myös lentoemot suhtautuivat todella asiallisesti. Lähinnä jatkopalahäpeä rajoittaa tällä hetkellä matkustamista ystävien kanssa. Jotenkin tuntuu, etten haluaisi heille "julistaa" lihavuuttani (vaikka tokihan he sen näkevät).