Ruokailut eivät näytä yhtään sen paremmilta kuin eilenkään, mutta oikeastaan en edes ryve itsesäälin aallokoissa. Tämä koko viikkohan on pyhitetty juuri ruokailutapojeni kartottamiselle - ja vaikka seuraavakin viikko saa sujua samaan malliin, jos siitä jotakin iloa on. Ja nyt näyttäisi olevan. Olen nimittäin tehnyt havaintoja ylensyönnistäni:
1. Tilaisuus tekee varkaan. Eilen ja tänään olen napostellut salmiakkia ja pähkinöitä - koska ne nyt kätevästi ovat olleet käsillä. Salmiakit tai pähkinät eivät ole olleet minun itseni hankkimia, mutta toki vastaan itsekuristani ihan omissa nimissäni. Sama juttu sopii tämänpäiväiseen pulla+mehu -välipalaan. Se nyt vain sattui olemaan tarjolla. En edes pidä pullasta, mutta kun se kuului koulutuspäivän ohjelmaan ja oli niin houkuttelevan tuoksuinen ja vieläpä ilmainen. Niinpä niin.
2. Väsymys saa syömään holtittomasti. Työni on ajoittain sekä älyllisesti että sosiaalisemotionaalisesti kuormittavaa. Kun takana on tarpeeksi pitkä ja rankka päivä, tekee mieli syödä - ja paljon. Mieluiten väsyneenä syö jotakin lohduttavan makeaa tai rasvaista tai pehmeää...Porkkana ei vain helli uupunutta sielua suklaan tavoin; näin ainakin tunnun ajattelevan.
Kaksi havaintoani ovat toki ilmeisen tuttuja suurimmalle osalle painonsa kanssa kamppailevista. Ne ovat sellaisia itsestäänselvyyksiä, joita lihavan naisen ei kai kannattaisi enää pahemmin huudella. Huutaneet ovat jo monet aiemmin. Mutta koska tämä on minun blogini ja minun tutkimusretkeni, kirjoitan tyyperryttävän yksinkertaisistakin oivalluksista, jos ne vain viitoittavat tietäni pienemmäksi.
----
Aamupala
Iso lasillinen tuoremehua
Kaksi viipaletta jälkiuunileipää
Kaksi siivua juusto
Neljä siivua ohuenohutta keittokinkkua
Lounas
Noin 1,5 dl perunamuusia
Neljä pientä lihapullaa + kastike
Salaattia, tomaattia, punajuurta
Vettä
Kahvi
Välipala
Pulla
Mehua lasillinen
Fenix-juoma (piristävä)
Päivällinen
Noin 1,5 dl makaronia
Noin 3 dl tomaattipohjaista jauhelihakastiketta
Lasillinen tuoremehua
Iltapala
Sokeriton valmissmoothie 250 ml
Noin 1,5 dl Pepsi Maxia
Lisäksi
Viipale lihahyytelöä
Salmiakkia - paljon
Kaksi kourallista maapähkinöitä
....
ps. Tervetuloa blogini ensimmäiset lukijat! Hauska huomata, että sanani eivät vain häviä bittiavaruuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti